Rakkauden mahdollisuus on pelottavaa

Heila-kyselyssä kysytään muun muassa, miksi olet sinkku. Suurin osa vastaajista, niin naiset kuin miehetkin, kertovat yhdeksi syyksi sen, etteivät oikeastaan tarvitse ketään.

 

Että he ovat itsenäisiä ja oma elämä on hyvää sellaisenaankin. Useimmat myös toteavat, ettei tästä syystä kuka tahansa kelpaa, vaan on todella tunnettava kipinää, sielunkumppanuutta, syvää rakastumista ja jotain erityistä, jotta suhteeseen kannattaisi lähteä.

 

Totta kai on mahtavaa, jos elämäsi on hyvää juuri tässä ja nyt, riippumatta siitä oletko parisuhteessa vai et. Ihmiseen on kuitenkin kohdusta lähtien ohjelmoitu vahva tarve olla fyysisesti ja psyykkisesti lähellä toista ihmistä. Itse asiassa tiedetään, että vaikka vastasyntyneen muut perustarpeet täyttyisivät, hän on kuolemanvaarassa ilman toisen ihmisen läheisyyttä. Vaikka ihminen kasvaa, tämä tarve ei lakkaa missään iässä. Sen sijaan, useimpien meidän elämässä on lukematon määrä hyvin pieniä tilanteita ja hetkiä, jotka opettavat meitä huomaamattomasti taistelemaan tätä tarvetta vastaan. Yleensä näihin hetkiin liittyy joko hyvin selviä tai sitten hienovaraisempia ja huomaamattomampia pettymyksen, torjutuksi tulemisen tai yksin jäämisen kokemuksia läheisissä ihmissuhteissa.

 

Moni meistä oppii jo hyvin varhain taklaamaan psyykkisen ja fyysisen läheisyyden tarpeensa niin tehokkaasti, ettei enää lopulta tunnista niitä itsessään olevan olemassakaan. Valitettavan monelle on jo lapsuudessa muodostunut vahva ajatus siitä, että “en tarvitse ketään” ja ”pärjään kyllä”. Myöhemmin elämässä monelle voi olla tuttuja ajatukset: “viihdyn paremmin yksin” ja “ystävien seura riittää minulle”. Valitettavasti ystävyyssuhteet eivät pysty täyttämään kaikkia läheisyydentarpeita. Moni ehkä kykenee ystävyyssuhteisiin ilman ongelmia, mutta rakkaussuhteen alkaessa mielen perukoilla alkaakin käynnistyä suojelujärjestelmä, jonka tarkoitus on varmistaa, ettei joutuisi niin lähelle toista ihmistä, että saattaisi jälleen pettyä.

 

Parisuhde ja rakkaus ovat vaikeita asioita. On vaikeaa avata syli, on vaikeaa olla haavoittuva, on vaikeaa olla tarvitseva ja tulla tarvituksi. On vaikeaa tulla hylätyksi, torjutuksi tai jätetyksi. Joskus on helpompaa ja voimaannuttavaa kasvattaa omat jalat niin tukeviksi, ettei tarvitse ketään. Toiset kasvattavat kotinsa seinät tiiviiksi ja elämänsä muurit (kuten korkeat odotukset ja vaatimukset) niin korkeiksi, ettei kukaan helpolla pääse sisään. Silloin ei tarvitse asettua alttiiksi kaikille niille vaikeille tunteille ja asioille, joita toisen ihmisen lähelle päästäminen meissä aiheuttaa.

 

Miltäköhän tuntuisi antaa itselleen lupa tarvia toista ihmistä elämäänsä? Todeta itselleen, että joskus olen yksinäinen. Toisinaan kaipaan rakastetuksi tulemista, syliä, hoivaa ja ymmärrystä. Haluaisin olla tärkeä jollekin ja kaivata toista erossa ollessamme. Miksiköhän toisen ihmisen tarvitseminen on muodostunut niin kovin vääräksi ja epäseksikkääksi yhteiskunnassamme siitä huolimatta, että se on ihmisen elämän elinehto ja kirjoitettu vahvasti perimäämme. Me tarvitsemme toista ihmistä lähellemme, sanoivatpa suojamuurimme mitä tahansa!

 

Ensi kerralla, kun päätät jatkaa sinkkuna sen vuoksi, että treffikumppanisi on kaksi senttiä väärän pituinen, pysähdy hetkeksi, hengitä syvään ja anna itsellesi mielessäsi myötätuntoinen halaus – rakkauden mahdollisuus on pelottavaa, koska se sisältää monia uhkia ja pettymyksen mahdollisuuden. Mutta pettymys ja suru ovat vain tunteita, jotka menevät lopulta ohi. Rakkaus on riskin arvoista!

 

Teija Vuorinen

2 vastausta
  1. Elli says:

    Tuli maininnasta “kaksi senttiä liian lyhyt” mieleen se, että meille kaikille on koodattu mieleemme myös se, millainen fyysisesti puoleensavetävä kumppani on.

    Oletan, että tarkoituksena oli esimerkin kautta osoittaa huomion kiinnittämisen pelkkiin pinnallisiin seikkoihin olevan typerää. En ihan oikeasti usko kahden sentin puutteen olevan merkityksellinen asia kovinkaan monelle.

    Itselleni valitettavasti itseäni lyhyempi tai samanpituinen mies ei missään tilanteessa voi saada aikaan halua fyysiseen läheisyyteen. Tuntuu pahalta se, että (yleensä) naisia syytetään nirsoudesta. Suhde on sula mahdottomuus mikäli ei koe kumppania millään tavalla seksuaalisesti puoleensavetävänä.

    Vastaa
  2. Mikko says:

    Nirsoudesta syyttäminen ei toki auta, eikä se ollutkaan kirjoittajan sanoma. Tunnistan nuoren itseni tuosta kuvauksesta: annoin pakit useammallekin ihanalle naiselle, joiden kanssa olisin voinut rakentaa elämänmittaisen hyvän rakkaussuhteen. Tämä vain siksi että he eivät vastanneet sitä ahdasta mielikuvaa, joka minulla silloin oli. Voihan sitä sanoa että tämä johtui evoluutiobiologiasta, mutta itse tiedän nyt että todellisen läheisyyden pelko oli taustalla. Löysin toki hyvinkin kauniin vaimon, mutta läheisyyden puute oli ongelmamme yli 20 vuoden ajan ennen eroa.

    Ihmisen mieli on erityisen taitava keksimään rationaalisia selityksiä ja tekosyitä silloin kun koemme uhkaa syvimpien tunteidemme tasolla. Surullista on jos emme koskaan opi tunnistamaan niiden valheellisuutta, voidaksemme vapautua itse takomistamme kahleista.

    Vastaa

Jätä kommentti

Haluatko liittyä keskusteluun?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *